VATO ry:n sääntömääräinen syyskokous

to 7.12.2017
16:15 - 18:15

FI/ENG

Tervetuloa kaikki VATO ry:n jäsenet sääntömääräiseen syyskokoukseen!

VATO ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään torstaina 07.12 klo 16.15 alkaen Wolffintien luokassa A1139. Tarkistamme kokouksen alussa jäsenyyden, joten saavu hyvissä ajoin paikalle.

Syyskokouksessa käydään läpi ensi vuoden:
- Toimintasuunnitelma
- Tulo- ja menoarvio
- Valitaan hallituksen puheenjohtaja sekä hallituksen jäsenet vuodelle 2018
----------------------------------------------------------------
SINUSTA VUODEN 2018 HALLITUKSENJÄSEN?

Toiminnassa oppii tapahtumien järjestämisestä ja asioihin vaikuttamisesta, samalla saaden opiskelulle konkreettista sisältöä ja unohtumattomia kokemuksia. Pääset sisälle siihen mitä liiketoiminta tarkoittaa käytännössä ja tutustut muihin toimijoihin omassa koulussa ja sen ulkopuolella.

VATO kuuluu Tradenomiopiskelijaliittoon (TROL), joka on koko Suomen kattava tradenomiopiskelijayhteisö. TROLliin kuuluu 25 paikallisyhdistystä ympäri Suomea, joissa jokaisella yhdistyksellä on keskimäärin noin kymmenen hengen hallitus. Pelkästään näistä koostuu yhteensä noin 250 aktiivisen tradenomiopiskelijan verkosto, jonka osaksi sinun on nyt mahdollista päästä. Ja kaikkeahan ei opi pelkästään luennoilla istumalla 😉

Kiteytetysti toimintaan kuuluu:

Tapahtumien järjestämistä
Järjestökoulutuksia
Vaikuttamista opintoihin liittyvissä asioissa
Toiminnan visiointia ja kehittämistä
Hallituksessa jokaiselle on jaettu oma vastuualue, johon voi hakea oman mielenkiinnon tai vaikkapa opintojen suuntautumisen mukaan:
Kirjanpito ja muu taloudenhallinta - Rahastonhoitaja
Markkinonti ja viestintä - Viestintä / Markkinointivastaava
Johtaminen - Puheenjohtaja / Varapuheenjohtaja
Tapahtumien järjestäminen - Tapahtumavastaava
Yritys- ja yhdistysyhteistyö - Yhteistyövastaava
Verkkosivujen tuottaminen ja ylläpito - IT-vastaava
Jäsenyyksien myyminen ja hoitaminen - Jäsenvastaava
Hallinnolliset työt ja puheenjohtajiston avustaminen - Sihteeri

Yhdistystoiminta ei vaadi luennoilta pois jäämistä, eikä koostu pelkästään kokouksesta toiseen istumisesta. Syvennä siis opintojasi ja tule messiin koko Suomen kattavaan tradenomiopiskelijaverkostoon 😉

----------------------------------------------------------------
Hallitukseen voit hakea saapumalla yhdistyksen sääntömääräiseen syyskokoukseen torstaina 07.12 klo 16.15 alkaen Wolffintien luokassa A1139. Jos et pääse kokoukseen paikalle, mutta intoa aktiivi- tai hallitustoimintaan on, kirjoita vapaamuotoinen hakemus ja lähetä se osoitteeseen vaasantradenomit@gmail.com.

Hakemuksessa kannattaa mainita, mitä vastuualuetta haet, jos se on jo tiedossa! Vuoden 2018 hallituksen jäsenten valinta tapahtuu äänestyksellä, joten kannattaa napata tradenomikaveritkin mukaan kokoukseen!

Kysyttävää? Laita viestiä vaasantradenomit@gmail.comtai vippaa viesti facebookin chattiin! Tehdään ensivuodesta mahtava!

* * *

Welcome all members of VATO ry to the autumn
meeting in accordance with our regulations.

The autumn meeting takes place Monday 07.12 16:15 at Wolffintie campus, room A1139. We will check the participators memberships in the beginning of the meeting so please be there in time.

At the autumn meeting we will look at the next year's budget and choose the members of the board for the next year.

Are you interested to become member of the board? Send your application to vaasantradenomit@gmail.com and come to the meeting!

Kartta latautuu...
Lisännyt Import Robot

Kirjoita kommentti

You must be logged in to post a comment.